Lähihoitajaopiskelijoiden tempauksella hyvää oloa keuruulaisille - Opinkeuruu

Lähihoitajaopiskelijoiden tempauksella hyvää oloa keuruulaisille

Keuruun lähihoitajaopiskelijat järjestivät lokakuun alussa hyvän olon tempauksen keuruulaisille. Ryhmä Jyväskylän aikuisopiston Keuruun toimipisteen sairaanhoitoon ja huolenpitoon suuntautuneita opiskelijoita tekivät verenpaineiden mittauksia Megamarketissa, S-Marketissa sekä K-Supermarket Järvituulessa. Vanhustyöhön suuntautuvat lähihoitajaopiskelijat puolestaan tarjosivat ikäihmisten viriketoimintaa ja ulkoilutusapua Lehtiniemen päiväkeskuksessa. Tempaus oli osa valtakunnallista aikuisopiskelijan Elinikäisen oppimisen kampanjaa. Samalla vietettiin valtakunnallista heijastinpäivää jakamalla Suur-Keuruun lahjoittamia heijastimia.

JormaUutteramittauksessa

Tapahtuma herätti runsaasti positiivista kiinnostusta. Verenpainemittauksiin osallistui yhteensä noin 90 henkilöä kolmessa eri mittauspisteessä kolmen tunnin aikana. Osa kävijöistä piipahti mittauksessa kauppareissun yhteydessä, ja osa tuli paikalle varta vasten. Opiskelijoiden kanssa oli lisäksi mahdollista keskustella terveyteen liittyvistä asioista sekä tutustua oppilaitoksen opintotarjontaan.

Opiskelijat hoitivat tapahtumajärjestelyt itsenäisesti ja se oli osa sairaanhoidon ja vanhustyön palveluohjauksen opintoja. - Tällaisissa tempauksissa opiskelijat joutuvat muokkaamaan teoriatietoa omakseen. Aiheen saatuaan he myös parastavat asiat omanlaisekseen ja hakevat esimerkiksi itse lisämateriaalia tarjolle, Jyväskylän aikuisopiston opinto-ohjaaja, kouluttaja Kaija Yrjänä kertoo.

Opiskelijat olivat tyytyväisiä siihen, että heidän tarjoamansa palvelu otettiin hyvin vastaan ja he kokivat saavansa hyvää kokemusta erilaisten asiakkaiden kohtaamisesta ja heidän kanssaan toimimisesta.

opiskelijoitaJarvituulessa

- Asiakkaiden aidot kohtaamiset tuovat teoriatiedon merkityksen esille. Tämän tyyppiset tehtävät konkretisoivat koululla opetettavia asioita ja helpottavat teorian ja käytännön kohtaamista, Jyväskylän aikuisopiston kouluttaja Piia Virtanen summaa.

Verenpaineen mittaus on yksi lähihoitajan keskeisistä hoitotoimenpiteistä. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittanut lähihoitaja työskentelee ihmisten kanssa ja heitä varten. Lähihoitaja osaa kohdata eri elämänkulun vaiheissa olevat asiakkaat ja potilaat yksilöinä ja edistää toiminnallaan heidän terveyttään ja hyvinvointiaan. Lähihoitaja työskentelee sosiaali- ja terveysalan hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävissä.