Yrittäjävalmennusta maalis-huhtikuussa Keuruulla - Opinkeuruu

Yrittäjävalmennusta maalis-huhtikuussa Keuruulla

Suunnitteletko yrittäjyyttä tai oletko tuore yrittäjä? Tule mukaan 

Yrittäjäkoulutukseen 30.3.-28.4.2015

Koulutuksen tavoitteena on antaa perustiedot yritystoiminnasta, valmiudet oman yritystoiminnan käynnistämiseen, antaa realistinen kuva yrittämisen arjesta, innostaa liiketoiminnan huolelliseen suunnitteluun ja kehittämiseen sekä arvioimaan omia menestymisen mahdollisuuksia yrittäjänä. Koulutuksen päätyttyä opiskelijalla on liiketoimintasuunnitelma. Yrityksen jo perustaneille tavoitteena on antaa lisävalmiuksia yritystoiminnan kehittämiseen ja menestykselliseen hoitamiseen
 
Koulutuksen kohderyhmänä on ensisijaisesti työttömät, työttömyysuhan alaiset hakijat sekä yritystoiminnan jo käynnistäneet henkilöt (etusijalla starttirahalla olevat sekä starttirahapäätöksen jo saaneet yrittäjät) otetaan virallisesti työvoimakoulutuksen opiskelijoiksi.
 
Koulutusajat koko koulutukseen osallistuville ovat maanantaisin ja perjantaisin klo 9-15 ja tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 14-20.30.
Muut työssäolevat henkilöt tai yrittäjät, jotka eivät voi sitoutua koko koulutuksen toteutusajalle, voivat osallistua koulutukseen jos he maksavat materiaalimaksun 190 euroa (koulutus ti, ke ja to klo 17-20.30). Heidän ilmoittautumisensa koulutukseen tapahtuu kouluttajan kautta.
 
Koulutuksen sisältö:

Orientaatio ja tutustuminen
1. Minustako yrittäjä ja mitä yrittäjyys on?
2. Ideasta kannattavaksi liikeideaksi: yritystoiminnan suunnittelu
3. Rahoitus- ja taloudenhoito
4. Myynti, markkinointi ja viestintä
5. Markkinatilanne
6. Yrityksen perustaminen
7. Yrittäjä toimiminen
8. Yritys työnantajana
9. Verkostoituminen ja sidosryhmät
10. Yrittäjä ja kriisit/riskit ja niiden hallinta
CV-nettiin ja TE-toimiston sähköisiin palveluihin tutustuminen
Verkko-opiskeluun orientaatio

Lisätiedot koulutuksen sisällöstä: Valmennuskeskus Public, Antti Kasanen, puh. 040 580 1680, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ,www.valmennuskeskuspublic.fi

Ilmoittautuminen tapahtuu te-toimiston verkkosivujen koulutushaun kautta http://www.mol.fi/koulutushaku/kurssitiedotus/haku/hae.htm?lang=fi&rows=&sort=&mekuti=false&hakusanakentta=sanahaku&hakusana=&alueet=Keuruu%2C+&ilmoitettuPvm=1 Valitsemalla  koulutushaussa "Yrittäjäkoulutus ilta- ja päiväkoulutuksena (nro 658715)"

Koulutukseen hakeutumisesta ja koulutuksen aikaisista etuisuuksista saat lisätietoja TE-toimistostasi ja Koulutusneuvonnasta, puh. 0295 020 702 ma-to klo 8-17 ja pe klo 10-17.

Koulutusesite (pdf)