Täysi kymppi - 10 vuotta arvokasta oppisopimuskoulutusta Keuruun kaupungissa - Opinkeuruu

Täysi kymppi - 10 vuotta arvokasta oppisopimuskoulutusta Keuruun kaupungissa

Keuruun kaupunki on palkittu Täysi kymppi – 10 vuotta arvokasta oppisopimuskoulutusta tehnyt yritys –kunniakirjalla. Jyväskylän oppisopimuskeskus myönsi kunniakirjan tunnustuksena työnantajalle, joka on käyttänyt oppisopimuskoulutusta henkilöstön osaamisen kehittämiseen 10 vuoden ajan pitkäjänteisesti ja monipuolisesti ja mahdollistanut laadukkaan työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja työpaikkaohjauksen.

Jyväskylän oppisopimuskeskus järjesti Osaajaksi Parhaitten Joukkoon -juhlan kymmenettä kertaa torstaina 19.5.2016. Juhlassa palkittiin ensimmäistä kertaa 10 vuotta arvokasta oppisopimuskoulutusta tehneitä työnantajia Täysi kymppi -kunniakirjoilla. Kunniakirja myönnettiin yhteensä 12 keskisuomalaiselle työnantajalle. Juhlassa palkittiin arvokasta oppisopimustyötä tekevä yritys neljättä kertaa. Lisäksi huomioitiin stipendein, kisälli- ja mestarikirjoin sekä kunniakirjoin opiskelijoita ja heidän työpaikkakouluttajiaan.

Keuruun kaupunki hyödyntää oppisopimusta niin uusien henkilöiden rekrytoinnissa, eläköitymisten yhteydessä kuin olemassa olevan henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Keuruun kaupungin työllisyyspalvelut on lisäksi tarjonnut oppisopimuksen avulla monille motivoituneille työnhakijoille tilaisuuden lisätä osaamistaan ja hankkia ammatillinen tutkinto kaupungin oppimisympäristöissä. Oppisopimuskoulutuksen myötä on saatu koko seutukunnalle lisää osaavaa työvoimaa.

Oppisopimusjuhlassa 19.5.2016 palkitut https://www.jao.fi/news/Oppisopimusjuhlassa-1952016-palkitut/ftw5ir5p/136970dc-7392-4776-9e28-ba0da8ab8f75