Merkonomiksi verkon avulla - Opinkeuruu

LeenaS2015Kuka olet?

Olen Leena Salonen, 28v keuruulainen eskarilaispojan äiti. Vakituinen työni on päiväkodissa lastenhoitajana, tällä hetkellä olen opintovapaalla.

Mitä opiskelet?

Opiskelen merkonomiksi verkko-opintoina Mäntässä, aloitin opinnot tammikuussa -15.

Mistä sait kipinän opiskeluun? Mistä sait tietoa tästä koulutuksesta?

Olen miettinyt opiskelua jo jonkin aikaa, ja ajoitus loksahti niin sanotusti kohdalleen tähän väliin. Tein kevään ajan opintoja työn ohessa ja olin 2kk opintovapaalla, kun tein työharjoittelun. Tietoa löysin googlettamalla ja koulun nettisivuilta.

Millaista merkonomiksi opiskelu on verkossa? 

Opiskelu on ollut mukavan joustavaa, ja mahdollisuus tehdä työn ohella on hieno asia! Verkossa opiskelu mahdollistaa myös toisella paikkakunnalla opintojen suorittamisen (jopa Espanjassa), koska pääsääntöisesti kaikki opetus tapahtuu verkossa. Toki se vaatii hyvää ajankäytön suunnittelua ja itseohjautuvuutta, sekä motivaatiota. Itseni yllätti ajan puute työn ohella tehdessä, kun kotona oli pieni lapsi ja kaikilla omat harrastukset. Onhan se aina rankkaa ja haastavaa yhdistää työ, opiskelu, perhe ja vapaa-aika. Itse jäinkin nyt vuodeksi opintovapaalle, jotta voin paremmin keskittyä opiskeluun. Tämä mahdollistaa myös sen, että poikani käy pääsääntöisesti vain aamupäivät eskarissa ja saadaan olla enemmän kotona. Se oli meille sopivin vaihtoehto. Tietynlainen omatahtisuus sopii myös minulle hyvin opiskelussa, kun asioihin ja materiaalihin saa tustua omassa rauhassa. Olen toiminnallinen oppija ja pulpetissa istuminen ei pidemmän päälle sovi minulle.

Kevään aikana meillä oli verkkoluentoja, jotka pystyi myös katsomaan jälkikäteen verkossa. Tehtävät tulivat tasaiseen tahtiin verkkoon ja niissä oli tietty palautuspäivä mihin mennessä ne tuli palauttaa. Verkkoluentojen aikana pystyi myös kyselemään tehtäviin liittyen (ja muutenkin) neuvoja ja tehdyistä tehtävistä tuli palaute, miten oli mennyt.

Opettajilta voi aina kysyä jos on jotain ihmettelyn aihetta tai tarvitsee neuvoa jossain asiassa. Opiskelu on lähtenyt hienosti käyntiin ja motivaatiokin on matkan varrella säilynyt. Tein ensimmäisen työharjoittelun keväällä, joka poiki tosiaan tarveapulaisen hommia syksyksi. Kovastihan se jännitti mennä työharjoitteluun, kun on ihan uusi ala jolta ei ennestään ole ollenkaan kokemusta. Sain hyvää opastusta ja neuvoja harjoittelun aikana ja mikä tärkeintä, sain itse tehdä ja kokeilla ja kysellä. Työharjoittelussa kannattaa tehdä parhaansa ja ottaa siitä kaikki irti, koska käytännössä tekemällä ne asiat parhaiten opitaan! Käytännön harjoiteelujen tärkeyttä ei voi tarpeeksi painottaa. Ja ovathan ne harjoittelupaikat myös oivia tilaisuuksia saada jalkaa oven väliin jatkoa ajatellen. Parasta tähän mennessä oli itse päästä käytännössä tekemään opiskeltuja asioita ja huomata, että osaa jotain. Se jos mikä toimii hyvänä kannustimena, että omaa tekemistä ja osaamista arvostetaan.

Miten ohjaus ja tuki on järjestetty verkko-opinnoissa?

Kävimme opettajan kanssa HOPS-keskustelun opintojen alussa, sekä nyt syksyn alussa. Siinä käytiin läpi mitä opinnot sisältävät ja mistä aloitetaan. Opettajiin voi olla yhteydessä esim. sähköpostilla kaikista mieltä askarruttavista asioista. Olen aina saanut vastaukset omiin kysymyksiini nopeasti. :)

Kenelle suosittelisit merkonomikoulutusta verkko-opintoina? Neuvosi muille aikuisopintoja suunnitteleville keuruulaisille?

Suosittelen tämän koulutusmuodon harkitsemista kaikille merkonomiopinnoista kiinnostuneille. Älä mieti vaan tee! Jos jäät odottamaan sopivaa hetkeä, se saattaa mennä ohi. Tsemppiä!

 _______________________________________________________________________________________________________________________________

Liiketalouden perustutkintokoulutusta lähialueella tarjoavat Jyväskylän aikuisopisto ja Jämsän ammattiopisto www.jao.fi sekä verkko-opintoina Mäntän seudun koulutuskeskus www.sasky.fi.